Kotiseutumuseo 

Kesällä 2024 museo on auki ma 15. - su 21. heinäkuuta klo 13 - 17.

Museo sijaitsee Hiukkaalla vähän matkaa Länkipohjan ja Kuhmoisten tienristeyksestä kirkolle päin (Hiukkaan kylätie 100, Längelmäki). Heinäkuussa on pidetty avoimien ovien viikko, jolloin oppaana toimii vuoden Pellavatyttö. Museon pihapiirissä on kolme rakennusta, savupirtti, riihi ja vilja-aitta.  

Ks. myös museo24

Längelmäen kotiseutumuseo (ote vuoden 2018 esitteestä)

Luutsaaren savupirtti on siirretty museonmäelle Isojärven Luutsaaresta. Alkuperäisessä asussaan se on ollut vielä kesällä 1959, jolloin isäntänä oli Bruuno Luutsaari. Tällöin rakennuksen edustalla on ollut avokuisti, jota museopirtissä ei enää ole. Längelmäen kotiseutuyhdistys osti Puharilasta Salmenniemen tilalta vanhan riihirakennuksen vuonna 1961. Se siirrettiin samana suvena talkoovoimin Hiukkaalle museonmäelle. Riihi on tyypillinen kylkiäisriihi. Vuonna 2012 museonmäelle siirrettiin vilja-aitta Hiukkaan Jaakkolasta kokonaisena uusien perustuskivien päälle ja katettiin uudestaan.

Museorakennus on tavanomainen paritupatyyppinen talonpoikaistalon puolikas 1800-luvulta. Pirtin päässä on ollut yhteen salvottu kamari. Sisätiloiltaan pirtti on vaatimaton. Alkuperäisessä savupirtissä on ollut viimeksi uloslämpiävä uuni. Museorakennuksessa sen sijaan on muurattu savu-uuni. Uunin vastakkaisella seinällä on halkojen heittoa varten lykkyy-kansinen räppänä. Sisustuksena museopirtissä on huonekaluja ja muuta esineistöä. Pirttiä on valaistu pärein ja kynttilöin, mistä kertovat mm. pärepihdit ja kynttilänjalat. Esineet on saatu museolle yksityishenkilöiden lahjoituksina.

Museon rakennuksia kunnostettiin ja esineistö inventoitiin kesällä 2021 Museoviraston paikallismuseoiden avustuksella ja seuran talkoin.

Pääosasta inventointityötä vastasi historian opiskelija Johanna Hoppu. Hän myös kuvasi esineet, jotka puhdistettiin, numeroitiin ja tallennettiin tietokantaan (191 esinettä). Työssä avustivat seuran jäsenet Heini Rosenholm, Kati Tuominen ja Eija Helpiölä. Heini Rosenholm on museovastaava ja hän vielä täydensi inventointia. Museon esineistö löytyy Keski-Suomen museon 'SIMO'-tietokannasta.

Johanna kiertelee museolla, katso ao. linkit

https://www.facebook.com/watch/?v=286255903579414

https://www.instagram.com/reel/CPqx1Ufgrc7/?utm_medium=share_sheet⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ 

Museon talkoot 20.5.2023

Museon talkoot 21.5.2022

Museon talkoot 11.5.2021

Museon talkoot 23.5.2020