Vinkiän Likka

Linja-autossa ompi tunnelmaa 26 huhtikuuta 2021

Se on taas ollu pikkasen kiirusta tällä Vinkiän likalla. Mää olen mennä teputtanu melkosen kiivaaseen tahtiin näinä päivinä. En mää kyllä ole saanu pualikaan aikaseks niistä hommista mitä olen suunnitellu. Ylleensä aamusin sänkyn lailalla tuumailen mitä teen päivän aikana, mutta pualelta päivin alkaa veto jo hiipuun ja viimmestään iltapäivällä mun tarvii heittää itteni hetekkaan seljälleni. Ja jotta mää saisin remmin uulestaan päälle, on ryystettävä jokunen kuppi kahveeta ja miälellään tota Länkelmäki- kahveeta. 
Mutta se on kevät ny! Ja Vinkiän likallakin on kevättä rinnassa vai täytyskö sannoo monikossa kun on naispualeisesta kysymys. Mää meinaan alotin muisteleen nuaruuttani ja tanssireissujani. Sitä tuli melkosen paljon hypättyä nuarena likkana lavatansseissa. Jo talvella me alettiin olottaan Rönnin aukeemista ja arvuuttelleen josko jo vappuna vois laittaa kesäretonkia päälle. Siihen aikaan Rönni aukes jo vappuna ja reippaimmat pojat kävi Rönnin salmessa uimassa. Ne oli kyllä valmistautunu hualellisesti eleltäkäsin ja nauttineet runsaanpualeisesti sisäistä lämmikettä. 
Meillä Vinkiän likoilla oli tapana kokkoontua toistemme tykö jo monta tuntia ennen iltamalinjurin lähtöö. Siellä me paklattiin itteemme,laitettiin lilaa luomiin,käherrettiin tukkaamme ja ruiskuteltiin hajuvettä niin että huonompaa jo heikotti. Sitten me käveltiin housunlahkeet lepattaen (siihen aikaan oli levveelahkeiset housut muatia) olotteleen autoo. Linjurissa oli aina niin ahlasta että joutu seisoon käytävällä ja Ronttikulmalaiset anteeks kauheesti tarkotin tiätysti Leväslahtelaiset joutu ahtautuun kuskin viäreen. Takasin tullessa olikin jo väljempää kun jokunen neitokainen oli onnistunu hommmaan ittelleen lavalta saattomiähen. 
Tosta linjurista mulle tulikin miäleen yks tosi juttu. Oli nääs yks mettätyänjohtaja joka oli hakenu Orihveleltä mettäjätkien palkat. Se tuli perjantaina Kuoppalan onnikalla kotioon ja oli laittanu ne rahat reppuunsa. Ja kuinka ollakkaan kun se jäi autosta pois se reppu unohtu sinne onnikkaan. No kotona se huamas että se halvatun reppu jäi sinne auttoon eikä siihen aikaan ollu mittän kännykkää millä soitella kuskille. Kyllä sinä viikonloppuna varmasti palo jokunen paperossi ja yöllistä kototianoota tuli vahlattua makkuukammarin akkunasta useamman kerran. Pirtissä oli tihhee tunnelma ja mukulatkin oli ihan hiljaa ja hiipi nurkkia pitkin. No maanataiaamuna se miäs meni kyseleen reppunsa perrään. Kuski raapi päätään ja sanoi ettei ollu reppua nähny, mutta käski kuitenkin kattoon auton perästä takaikkunan viärestä. Ja siellä se oli rahoneen päivineen! Nuaret oli ollu iltamareissussa ja heittäneet repun pois tiältään päästäkseen paremmin likistelemään likkoja.  Miähen onneks reppu oli ollu sen verran kulunu ja likanen ettei kukkaan viittyny kattoon sen sisältöö. Ja toisekseen ei niillä poijilla tullu miäleenkään kurkistaa reppuun. Niillä oli ihan muut kujjeet miälessä. 
Juu monenlaisia kujeita meikäläinenkin on kokenu. Kerrankin sattu iltamareissulle sellanen oikein lupsakka ja mukava kuski. Auto oli täynnä nuarta porukkaa käytävää myäten. Jokunen oli jo mennessä löytäny kaverin ittelleen ja pussaili siellä linjurin takapenkillä. Ja aina kun ne pussas kuski löi jarrut pohjaan. Voitte vaan kuvitella miten porukat käytävällä vaappu elestakasin, mutta ylleensä se vaan nauratti meitä. Niin semmosta se kevät teetti sillon ennen. Ny on vaan muistot miälessä, mutta nekin saa miälen paljon ilosemmaks. 

Mukavaa kevättä vaan kaikille ja kuunnelkaa kevään ääniä toivoopi Vinkiän likka. 


Elenian tonttuja olotellessa 3. joulukuuta 2020

Hellurei sano Vinkiän likka

Mun on ihan pakko kertoo teille ,että mää alotin ton joulun viaton näin pikkusen etuajassa. Kovalla kiiruulla hajeskeltiin kaikki talon kynttilät ja pätkätkin tällättiin parittomille tasseille. Ukko kulki sisällä ottalamppu päässä ja mää tiskata rymistelin käsin kynttilän tuikkeessa. Kyllä oli kulkaa joulutunnelmaa! Ja tunnelma vaan nousi kun lämmitettiin toi rantasauna ja kylvettiin käsi kopelolla. Saunaan kun ei voinu viälä kynttilöitä kun ne tahtoo sullaa siellä löylyissä. Saunakammarissa oli jonkinlainen tuikku jolla näki kuinka nokisia saunojia tuli löylyistä ulos. Siällä me istuskeltiin lauteilla pimmeessä ja kuunneltiin myrskyn ulvontaa nurkissa. Kälet mulla veny ainakin usseemman sentin kun tarvi noita puita kantaa alvariinsa helliin. Mää ku olen vähän sellanen laiskan pualeinen enkä viittyny aina olla uutta valkeeta sytyttelemässä. Aina saatto keittää turauttaa kahveeta kun hellassa oli tulet. En vaan tiälä kummat kävi kuumempana ne hellan levyt vai Vinkiän likka. Alko meinaan toi joulutunnelma laskee kahlen päivän jälkeen. Illalla me vahlattiin akkunassa josko noita tonttuja näkys valkosilla autoilla. Päivällä mää kaivelin noita Elenian kirjeitä ja räknäsin että ei niitä varmaan Korvatunturilta ollu lähetetty.

No varmaan jo arvaattekin että meillä oli sähkot pois kolmatta vuarokautta ja Elenian poijat liikkuu valkosilla auttoilla. Ja vaikka mää kuinka yritin aatella järjellä alko toi pinna kiristyyn huamattavasti. Onneks ei tarvinnu heittää pakkasesta lihoja lumihankeen niinku jokunen vuasi sitten Sillon mää hautasin niitä ympäri puutarhaa, missä oli vaan tarpeeks lunta. Sitten kun ne pysty laittaan takasin pakkaseen , en mää muistanukkaan kaikkia mihin mää niitä olin haulannu. Serkkulikat tuli kevväällä lumien sulamisen aikaan meillä käymään ja katteli kun puutarhassa oli usseempi lihanyttyrä joista harakat riiteli. Kyllä niitten ilme oli näkemisen arvonen! ”Eipä taila olla tällä Länkelmäjen serkulla oikein kaikki asiat hyvin”, ne räknäsivät porukalla.

No ny on kaikki hyvin. Sähköt tuli ja joulu on tulossa. Olkaa tekin kilttejä koska ihan oikeet tontut kurkkii ikkunoitten takana.

Riiuulla 29. lokakuuta 2020

Se on morjens taas!

Se on tää Vinkiän likka ollu semmonen  laiskansorttinen  näin syksyllä. Mää olen vaan vahlannu noita valokuvia kaiket päivät ja ukko on saanu lämmitellä sammaa soppaa päivä tolkulla. Oli kuulemma alkanu maistuun jo tiskiveleltä se soppa meinaan. Koskahan se sitä tiskivettä oli maistanu?

Mun piti kertomani minkä takia mää olen niitä kuvia kattellu. Meilän vanhapiika likka meni vihlosta viimmen naimisiin. Jo se siinä aikansa valkkas mutta ny ei jääny mikkään sohlo kätteen. Mukava poika …... ainakin viälä. Tuo anopille kukkia ja puhhuu mukavia. Ne tapas jossain tinterissä ja heti tuli matsit vai olikos se mätsit. Mää en oikein noista tietokone hömpötyksistä tiälä.

Kyllä se vaan oli ennen vanhaan paljon yllätyksellisempää toi riiustelu. Se oli salasta touhua ja illan tullen hiivittiin likkojen aittoihin ja kammareihin. No tulihan ne sulhasehlokkaat ylleensä tavalla tai toisella ilmi. Tosta taas tuli mulle miäleeni yks tapaus joka on tolella totisinta totta. Siinä koko kylä sai tiätää kertaheitolla kuka kävi suurimman talon tyttären kammarissa. Kattokaas se sulhaspoika oli tullu omalla auttolla naapurikylästä ja jättäny sen menopelinsä läheisen mäjen päälle parkkiin. Siitä se oli livahtanu sen likan tykö. Sen verran kova kiirus sillä oli ollu että oli unohtanu vettää käsijarrun päälle. Aamulla naapurin vanha isäntä oli menny ulos aamupissalle ja ihmetelly että mitä julmettua toi autto tekkee keskellä meilän kaurahalmetta. Vähitellen siihen kerräänty muitakin kyläläisiä katteleen auttoo ja arvuutteleen omistajaa.  Viimmen sulhasehlokaskin luikki paikalle mahlottoman nolona kun seurustelusuhle tälläi paljastu. Ei sen pualeen isäntä siitä poijasta sitten tulikin siihen likan talloon. Ja mitenkäs sen autton kävi?  Siinä tarvittiin usiampi hevonen ja miäs jotta se menopeli saatiin siältä pellosta ylös. Mahloton kirroominen ja suukopu siinä kävi ja  akat töllisteli ja siunaili sivummalla. Siinä oli juttua ja juaruamista moneks ehtooks kyläläisille. 

Että kyllä se riiustelu oli paljon jännenpää ennen vanhaan kun nykyään. Vaan kyllä mun täytyy toleta et pääasia että seurustelleevat onko sitten nenäkkäin vai tiatokonneen kautta. Meinaan ettei olis niin paljon niitä yksinäisiä. Mulla on yks toinenkin juttu kerrottavaks mutta sen mää säästän toiseen kertaan. Morjestellaan kun nählään!

t. Vinkiän likka

Kirurkiaa 18. toukokuuta 2020

Ja korona riisi se vaan jatkuu. En tiä kuinka kauan tässä itte kukin joutuu ketkuttelemaan. Niin viimme jutussa mää kehuin kuinka täällä kyllä selvitään ja pohlin uskallanko kertoo sellasen kirurkisen ratkasun mihin yks Länkelmäjen miäs pääty. No toi Tuamo, se on meilän yhlistyksen puhheenjohtaja, sano et senkus kerrot vaan. Tästä on muutaman kymmenen vuatta aikaa kun sellanen nuarehko miäs löi suvella varpaansa kivveen. Ei se vamma sillon näyttäny olevan mikkään kovin iso mutta pahaks onneks sattu olleen mätäkuun aika ja haava alko tulehtuun ja märkiin. Kyllähän meistä jokkainen, jolla on ollu joku tulehtunu haava tiätää, että se on julmetun kippee. No se linkkas sillä koivellaan ympäri pihhaa ja yritti tehlä töitään. Välillä se heitti muutaman hotapulverin naamaansa ja muijansa yritti sitä varvasta putsailla. Mikkään ei auttanu ja kipu äity vaan pahemmaks. Lääkäriin miäs ei halunnu vaikka koko kylä kävi vuoroperrään kovistelemassa. Yhtenä aamuna se oli saanu pottuvarpaastaan tarpeekseen ja ryhty tosi toimiin. Miäs terotti kirveensä hyvin ja asetteli sen kippeen varpaansa hakotukkinsa päälle ja......... Lopputuloksen varmaan arvaattekin. No sairaalaan se miäs kummiskin pääty. Siellä oli kirurki ihmetelly miähen kylmähermosuutta ja paikkaillut pottuvarpaan tynkän niin hyvvään kuntoon kun sen vaan pysty. Sitä ei tarina kerro, katuko miäs koskaan ratkasuaan,  mutta  toi Salmisen Erja (se oli meillä sillon kunnanlääkärinä) oli ollu miähelle pikkusen vihanen. Ja tääkin juttu on ihan totisinta totta, koska mää olen kuullu tän yhleltä Tunkelon miäheltä, joka seuras tapausta ihan viärestä. Juu mukavaa kevättä vaan kaikille sano Vinkiän likka Länkelmäjeltä.

Köhää 19. huhtikuuta 2020

Jo on Vinkiän likankin naamavärkki valahtanu entisestään alaspäin kun tää koronariisi on iskeny joka pualelle Suamea. Ei sen pualeen kyllä me tästäkin selvitään, onhan Länkelmäjellä selvitty vuasisatojen kuluessa suuristakin vastoinkäymisistä. Niin ja länkelmäkiläiset on aina olleet mahlottoman luavia ja keksineet ihan omia ratkasujaan jopa noilen tautien suhteen.

Kerrankin yhlen mökin ukko oli yskiny kakonu koko talven ajan. Akka siihen hermostu ja käski ukkoonsa usiamman kerran lääkäriin. Aikansa muijan nalkutusta kuunneltuaan miäs päätti lähtee tohtorille oikein Tampereelle asti. Se tälläs puvun päälleen ja ravatinkin kaulaan ja haukku siinä sivussa muijansa ja kakaransa kun ne hukkaa kaikki hänen vermeensä. Meinaan ravattia ei meinannu millään löytyä. Lopulta se löyty sen omasta salkun sivutaskusta. Oli tainnu alkaan kiristää kaulaa elellisessä veteraanikokouksessa. No iltapäivällä mukulat alko vartoon issäänsä kotio karamellien toivossa. Usseempi onnikkavuoro meni eikä issää kuulunu eikä näkyny. Vihlosta viimmesestä onnikasta miäs tuli ja painu melkosen mekkalan kanssa kammariinsa maate. Pirtissä muu sakki ihmetteli tyhjiä pulloja ja varsinkin issoo yskänlääkepulloo joka sekin oli typösen tyhjä. Miäs oli päättäny kulauttaa pullon kerralla kurkkuunsa vaikka tohtorin ohje oli 3 kertaa päivässä runsas ruakalusikallinen. Aamulla mukulat kysy isältään että lähtikö se yskä. Kyllä maar se lähti mut kipu siirty päähän ja vattaan. Karamelleistä mukulat ei tohtinu kysyä mittään, sen verran kiukkunen miäs oli.

Olis mulla miälessäni yks toinenkin juttu,joka osottaa länkelmäkiläisten luanteen lujutta ja kirurkian taitoja, mutta mun on aateltava tohlinko sen teille kertoa. Meinaan sekin juttu on totisinta totta. Mä kun en juuri juarua, sano Vinkiän likka Länkelmäeltä.

Tiäasiaa 17. helmikuuta 2020

Niinkus tiälätte täällä meillä Länkelmäjellä on melkosen monenmoisia  ja erikuntosia teitä. On iso Suamee halkova ysitiä, on päällystettyjä sorateitä ja alemman tiäverkoston teitä. Sitten on peltoteitä ja mettäpolkuja. Ennen vanhaan noita mettäpolkuja oli paljon enemmän ja kakarat pinkas niitä myäten kottoo karkuun naapurikyllään leikkiin ettei tarvinnu keskustella ton koivuniemen herran kanssa. Niin ja sitten oli se Jäämeren tiä. On se viäläkin olemassa mutta kulkijat sillä tiällä on muuttuneet ja pirssiajot vähentynneet. Sen tiän kulta-aikaan pirssit ajo sitä eles sun takasin . Mennessä oli mahloton kiire kun kurkkua kuivas ja tullessa äijäporukka piti melkosen kovvaa mökkää autton takapenkillä. Eikä vualenajalla ollu väljä.

Erräässäkin isossa talossa miähet alko syksyllä kiiruulla puimaan. Ilma oli korree ja  puimakone syölä jyskytteli viljalyhteitä tasaseen tahtiin. Se kone oli sellanen vanhanaikanen, muistaakseni Sampo-merkkinen. Kova kolke kuulu ympäri kyllää eikä kellään jääny epäselväks miten …........ talossa töitä paiskitaan. (Mää kun en juuri juarua niin en viitti mainita talloo.) Vaimoihmiset touhus pirtissä lihasoppaa ahkerille talkoolaisille valmiiks ja kaljatoopi olotti juajia. Ruoka oli ollu jo tovin pöylässä valmiina ja tyämiä ei vaan kuulunu. No on ne ny erinomasen ahkeria kun eivät malta eles syämään tulla tuumivat akat pirtissä. Aika kulu eikä vaan miähiä näkyny. Viimme ne laitto piikalikan kattoon että missä syöjät viipyy. No miähiä ei ollu missään mutta puimakone se vaan jyskytteli yksistään. Ne oli tilannu pirssin ja lähteneet Jäämeren tiälle eli menneet Kuarevelen kautta Mänttään viinakauppaan.Mun tiatolähteeni ( on muuten luatettava) ei paljasta miten kotiotulo suju ja kestiko puimakonneen remmit. Niin ja arveluks jää miten akkojen remmit rivas. Multa oli katkennu joltisenkin monta.

Ja tää juttu on tosi sano Vinkiän Likka Länkelmäjeltä

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.